Sivut

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Voita itsellesi Hay Tray - synttäriviikon arvonta!

Synttäriviikkoni ja torstaina alkavan Helsinki Design Week-tapahtuman kunniaksi startataan arvonta NYT, arvoisat lukijat! Pieni sneak peek oli jo Instagram-profiilissani. Aiemmin kesällä kerroin käyneeni tutustumassa uuden Hima-liikkeen design-näyttelyyn. Suosikkini Hayn tuotteet löytyvät heidän valikoimistaan ja jo silloin päätimme, että koska intressimme menevät näin hyvin yhteen Himan kanssa, haluamme mielellämme tehdä pientä yhteistyötä sisustusrintamalla. Samalla puheeksi tuli uusi paritalomme ja sen sisustaminen, ja laitoin tilaukseen myös meille oman Hayn ison Tray-pöydän valkoisena.

Arvonnan palkintona on Hayn keskikokoinen Tray-pöytä (arvo 159 €). Koska sisustuksia ja koteja on monenmoisia, päätimme, että voittaja saa itse valita värin mustasta tai valkoisesta.


Osallistuminen käy seuraavasti, voittaja arvotaan kaikkien osallistujien kesken vastaamalla tämän viestin kommenttiboksiin seuraavasti. Kilpailu on käynnissä 2.10.2013 saakka. Yksi osallistuja voi siis osallistua vain kerran tai kahdesti valintansa mukaisesti.

Mainitse viestin alkuun monellako arvalla osallistut.

Yhdellä arvalla mukana, kommentoi tämän postin kommenttiboksiin:
  1. Millaisen sisustuksen pariksi ja mihin huoneeseen Hay Tray-pöytä mielestäsi sopisi?
  2. Jos voitat: kumman valitset, musta vai valkoinen Hay Tray?
  3. Jätä nimesi/nimimerkkisi kommenttikenttään sähköpostisi kera. Voit laittaa yhteystietosi myös osoitteeseen omadeco(at)gmail.com tai kirjautuneena lukijana otan sinuun yhteyttä jos arpa osuu kohdallesi.
Kahdella arvalla mukana, tykkää ja kommentoi tämän postin kommenttiboksiin:
  1. Tykkää Himan uusista Facebook-sivuista: kuulet design-uutuuksista etunenässä mm. Tom Dixonin, HAY:n yms. upeiden merkkien ohella.
  2. Millaisen sisustuksen pariksi ja mihin huoneeseen Hay Tray-pöytä mielestäsi sopisi?
  3. Jos voitat: kumman valitset, musta vai valkoinen Hay Tray?
  4. Jätä nimesi kommenttikenttään sähköpostisi kera. Voit laittaa yhteystietosi myös osoitteeseen omadeco(at)gmail.com tai kirjautuneena lukijana otan sinuun yhteyttä jos arpa osuu kohdallesi.

Mikä on Hima?

Hima on kuluttajille suunnattu uusi laajennus Tila-yrityksestä, joka on keskittynyt julkisten tilojen tyylikkääseen sisustamiseen. Himan juju piilee siinä, että se maahantuo myös niitä Eurooppalaisia huippumerkkejä, joita mitkään muut tahot eivät aktiivisesti Suomessa myy. Valikoimista löytyy kuitenkin myös tutumpaa HAY:ta, Tom Dixonia ja Secto Designia.

Tykkää Himan Facebook-sivuista (löydät sieltä myös muutamia ottamiani kuvia heidän näyttelystään). HUOM! Himan FB-sivuille tulossa myös toinen design-syysarvonta lyhyen ajan sisällä uuden liikkeen kunniaksi, joten kannattaa tykätä.

242 kommenttia:

  1. Aivan ihana arvonta! Kahdella arvalla mukaan. Peukutin Himan facesivuja.
    Minusta Hay Tray pöytä käy moneen eri tarkoitukseen. Itse laittaisin valkoisen pöydän olkkariin.

    VastaaPoista
  2. Pöytähän käy ihan minkälaiseen sisustukseen vaan! Itse valitsisin valkoisen pöydän. Mukana yhdellä arvalla!

    onnenomenia at gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kahdella mukana. Just ois ostoslistalla mutta odotankin jos napsahtas voitto. laittaisin olohuoneeseen sohvan viereen, sopii mun marokkolaisen rahin pariksi ja skumppalasin laskupaikaksi.

    retromoderni@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Yhella arvalla mukana. Hay Tray pöytä valkoisena ja sijoittaisin sen olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  5. Olen mukana yhdellä arvalla.

    Itse näen pöydän osana hieman moderninpaa sisustusta, ja itselläni pöytä tulisi olohuoneeseen korvaamaan nykyisen sohvapöydän. Kumpikin väri sopisi meille, mutta tässä tapauksessa valitsisin valkoisen.

    blackpluswhiteisgrey@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Minusta Hay Tray pöytä kävisi melkein mihin vain! Ehkä keittiöön tarjottimeksi, olisi aika tyylikästä siitä tarjota ystävälle skumpat tai kantaa tytölle synttärikakku sänkyyn.
    Tai ehkä pöytä voisikin olla yöpöytänä. Minä laittaisin pöydän kuitenkin ehkä olohuoneeseemme apupöydäksi.

    Yhdellä arvalla mukana ja valkoisen valitsisin :)

    VastaaPoista
  7. Siis ei voi olla totta! Todellinen haavearvonta, sillä olen haaveillut kyseisestä pöydästä olohuoneeseen sohvapöydäksi. Pöydänhän voi sijoittaa melkeinpä millaiseen sisustukseen vain, mutta itse liittäisin sen moderniin ja skandinaaviseen ympäristöön. Ja koska yritän saada kodistani mahdollisimman kevyen ja valkoisen, Hayn Tray-pöytä valkoisena sopisi olkkariini kuin nenä päähän. Ja vihdoin voin tosiaan sanoa olohuone, kun pääsin yksiöstä pois nyt on oikeasti olohuone ja makuuhuone erikseen. :)

    Osallistun kahdella arvalla, tykkäsin Himan Facebook-sivuista.

    VastaaPoista
  8. Voi mikä arvonta! tähän on pakko osallistua :)
    Mukana yhdellä arvalla.

    1. mielestäni Tray-pöytä sopii ihan minkälaiseen sisustukseen tahansa. Meillä esim on vähän maalaistyylistä kotona ja minusta se sopisi hyvin tuomaan pientä särmää. Meillä Tray saisi paikan joko olohuoneesta tai vierashuoneesta sivupöytänä.
    2.valitsisin mustan!

    VastaaPoista
  9. Laittaisin pöydän olohuoneeseen, ihana, kepeä pöytä! Mukana yhdellä arvalla ja valkoisen pöydän valitsisin. Tämä pöytä ollut jo jonkin aikaa toivelistalla...
    virpipohjonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. olohuoneeseen takan viereen, olis tarjoilupöytänä hieno. Valitsisin valkoisen, ja kahdella mukana.
    kaimasika(at)gmail(piste)com

    VastaaPoista
  11. Yhdellä arvalla mukana. Valkoinen pöytä sopisi modernin linjakkaaseen olohuoneeseen.

    VastaaPoista
  12. Yhdellä arvalla mukaan! Mielestäni pöytä sopii skandinaaviseen/moderniin sisustukseen ja ehkäpä parhaiten olohuoneeseen. Valitsisin valkoisen, vaikka molemmat kyllä kauniita!
    valkoinensoihtu@gmail.com

    VastaaPoista
  13. 1. Meille tuo ihana pikkupöytä sopisi olohuoneeseen, mutta myös makuuhuoneeseen...
    2. Valkoisena parhaiten
    3. -----almis----- , yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  14. Jos arpaonni suosisi, niin olis kyllä tosi vaikee valita kumman värin ottaisin kun molemmat on niin ihania. -Ansku F.

    VastaaPoista
  15. Meillä pöytä tulisi ehdottomasti olohuoneeseen, sillä siellä on nyt liian iso ja tumma sohvapöytä. Olisi oikein mainio pieneen olkkariin. :) Ja ehdottomasti valkoisena mustan sohvamme kaveriksi ja raikastukseksi. Mukana yhdellä arvalla.

    http://kotitetris.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana! Pöytä on niin yksinkertainen, että näen sen lähes missä sisustuksessa vain. Olkkari tai makkari ovat yleisimpiä sijoituskohteita, mutta kun rupesin oikein ajattelemaan niin olisihan se todella upea myös kylppärissä pesuaineiden säilytystasona!! Jos voitto osuisi kohdalle, niin valkoinen tänne kiitos! :)

    sekaisinvalkoisesta@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Upea arvonta, tätä pöytää on kuolattu jo iät ja ajat. Kahdella mukana:
    1. TYkätty 2. Industrial henkeen ja olohuoneeseen 3. Valkoinen 4. hyypionelamaa@gmail.com

    VastaaPoista
  18. kahdella arvalla mukana!! sopisi hyvin meidän tulevaan modernimpaa sisustukseen. Hay:n laittaisin sohvan viereen. ja valkoisena tietenkin!

    VastaaPoista
  19. Kahdella mukana! :) Meille ottaisin voiton osuessa kohdalle mustan pöydän valkoisen kaveriksi olohuoneeseen. Nuo pöydät sopivat moneen tarkoitukseen; yöpöytä, sivupöytä, sohvapöytä.. listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin. :)

    VastaaPoista
  20. Mahtava arvonta! 2 arpaa mulle.
    Tray sopii parhaiten moderniin olkkariin. Ottaisin valkoisena. <3

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana:) Mielestäni pöytä istuu parhaiten hieman moderninpaan sisustukseen. Itse olen haaveillut siitä olohuoneeseen sohvan sivupöytää. Paikka on ikkunan äärellä, joten se voisi samalla toimia myös modernina kukkapöytänä. Siihen sopisi päälle joku pieni tyylikäs viherkasvi. Oma värini olisi ehdottomasti musta.
    ullaniinivaara(at)luukku(piste)com

    VastaaPoista
  22. Jee mikä arvonta! Valkoisen trayn ottaisin ja kahdella arvalla mukana. Itse laittaisin yöpöydäksi. :)

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana. Hay:n Tray sopii moderniin sisustukseen esim. olohuoneen sivupöydäksi. Onnettaren suosiessa valitsisin mustan pöydän :)
    -Anu (markkanen.anu@gmail.com)

    VastaaPoista
  24. Yhdellä mukana :) valkoinen on ollut jo kauan ostoslistalla :)

    VastaaPoista
  25. Ihana Hay Tray! Sopisi meille korvaamaan ikeasohvapöydän, mutta yleisesti joko tukemaan skandinaavista, selkeää sisustusta tai tuomaan särmää vaikkapa mummonmökin sisustukseen. Ottaisin omani valkoisena. Mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  26. Yksi arpa! Tray sopii monenlaiseen sisustukseen ja ainaki olkkariin sohvapöydäksi ja makkariin yöpöydäksi.
    Kata (kaaka87@jippii.fi)

    VastaaPoista
  27. Kahdella mukana. Monikäyttöinen pöytä joka sopii moneen tilaan ja makuun. Valkoinen pöytä haaveissa yöpöydäksi tai sohvan sivupöydäksi. Kaveriksi isommalle pöydällemme. :)

    Maiju / Platefuloflove.blogspot.fi
    platefuloflove@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Yhdellä arvalla, valkoinen. Selkeään ja moderniin sisustukseen.. pitkä aikainen haave :)

    VastaaPoista
  29. Kahdella arvalla mukana ja valkoista tavoittelen!
    Minä laittaisin tämän makuuhuoneeseen sängyn viereen yöpöydän virkaa toimittamaan. Oon niin kyllästynyt meidän ikean yöpöytiin, niin ainakin omalle puolelle olisi mukava saada uudistusta :)
    Toivottavasti on onni myötä.

    VastaaPoista
  30. Kaksi arpaa kiitos.
    Valitsisin valkoisen pöydän ja se tulisi tyttäreni huoneeseen joka kaipaa yöpöytää. Pöydälle hän saisi laittaa iltalukemisensa ja vesilasin.
    Upea palkinto!

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana. Valkoinen sopisi loistavasti meidän uuteen takkahuoneeseen, koska siellä ei ole vielä pöytää. Voisi käyttää tarjottimena ja tarjoilla jotain juotavaa ja naposteltavaa, kun nautitaan miehen kanssa omasta ajasta takkatulen äärressä.

    Kirsi M
    mindag@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana :)
    Meillä ei ole hetkeen ollut olkkarissa sohvapöytää ja hayn valkoinen pöytä sopisi meille kuin nakutettu joten toivotaan että arpaonni suosisi :)

    nennuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukana. Valitsisin valkoisen pöydän. Pöytä sopisi meille olohuoneeseen sivupöydäksi.

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana. Kauan olen jo haaveillut kyseisestä pöydästä, värillä ei väliä kumpi vain sopisi sisustukseemme ja mihin vain huoneeseen.. ehkä musta kun on muuten niin valkoista.. vaikea olisi päätös :)
    tuopeh@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Kaksi arpaa. Valkoinen Tray olkkariin raikkaan ja vaalean skandinaavisen sisustuksen pariksi (:

    VastaaPoista
  36. Mukana yhdellä arvalla. Meille sopis valkoinen sohvan viereen.

    P

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukana. Pöytä sopii mielestäni sisustukseen kuin sisustukseen, klassikkoainesta siis! Itselleni sopisi musta. Toivottavasti arpa osuu kohdalle...
    hopeajanis@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Yksi arpa. Mustan valkkaisin minä. Sopisi olohuoneeseen sivupöydäksi harmaan sohvani viereen. Miksei yöpöydäksikin. Monikäyttöinen kaunis ajaton muotoilu sopii moderniin , miksei muuhunkin sisustustyyliin...
    Nti papu

    VastaaPoista
  39. Osallistun kisaan yhdellä arvalla.
    Pöytä sopii muotokielensä vuoksi moneen sisustukseen. Itse yhdistäisin sen hieman nomad -henkisillä tekstiileillä sisustettuun olohuoneeseeni sohvapöydäksi. Se menisi loistavasti myös yöpöydästä eli pöydälle löytyisi käyttöä useammastakin huoneesta. Väriksi valitsisin valkoisen pieneen kotiini.

    Sofia
    sofiafagerlund@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Kahdella arvalla mukana. Meillä tarvittaisiin yöpöytä tai kukka-alunen ja valkoinen versio olisi siihen täydellinen.

    Saija/http://tasapainoatavoitellen.blogspot.fi/tasapainoatavoitellen@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana. Nämä ihanat pöydäthän sopis minne vain, mutta itselläni haaveissa olohuoneeseen.

    Hanna V.

    VastaaPoista
  42. Kahdella arvalla mukana :) Minusta pöytä sopisi ihan täydellisesti vähän moderninpaan kotiin ja toki moneen huoneeseen; eteiseen, makuuhuoneeseen yöpöydäksi tai olohuoneeseen. Meillä sijoittasin valkoisen pöydän meidän olkkariin.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä arvalla mukana, Mielestäni pöytä sopii kaikenlaiseen sisustukseen mukaan. Romanttiseen sisustukseen tuo mukavasti selkeyttä ja simppelimpään kotiin tyylikkyyttä. Jos onnetar suosii, ehdottomasti musta Tray, itsellä on tuo jo isompana, mutta opiskelijapudjetilla kaveria joutuu odottamaan.

    satu.juurikivi@student.samk.fi

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana. Olohuoneeseen sohvapöydäksi, melko pelkistettyyn sisustukseen.Valkoinen voisi olla parempi.

    tanja.loukusa@wippies.com

    VastaaPoista
  45. Kahdella arvalla mukana! Valkoisen hay Tray pöydän sijoittaisin olohuoneeseen, sohvan viereen laskutasoksi, jota kipeästi kaipaamme.

    maarit.lahti@welho.com

    VastaaPoista
  46. Mukana yhdellä arvalla! Musta pöytä sopisi loistavasti olohuoneeseen sohvien väliin laskutasoksi.

    VastaaPoista
  47. Mukana yhdellä arvalla! Musta pöytä sopisi loistavasti olohuoneeseen sohvien väliin laskutasoksi.

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana!

    Tuo musta pöytä sopisi aivan loistavasti olohuoneeseemme sohvapöydäksi. :)

    evejaron@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Yhdellä mukana! Kävisi meidän hiukan teollisuushenkiseen olohuoneeseen kuin nenä päähän, tässä voisi olla iltapalaa, kynttilä ja kivoja lehtiä. Sellainen monikäyttöinen, siirreltävä ratkaisu. Musta meille tietysti.
    KirsiY

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana! Hay kyllä sopii mihin tilaan vaan kauniin yksinkertaisuutensa vuoksi. Meillä sijoittaisin makkariimme yöppöydäksi tai takkahuoneeseen sivupöydäksi. Väri olisi valkoinen.. eiku musta.. eiku valkoinen:)

    harjulamari@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tahtootahtoo!
    Kahdella arvalla mukana!
    Hay tray pöytä sopii moderniin ja pelkistettyyn sisustukseen ja sitä voi minun mielestäni käyttää niin sohvapöytänä kuin yöpöytänäkin. Hay on monikäyttöinen siirreltävyytensä ansiosta ja löytää varmasti paikkansa monesta kodista. Meillä se taitaisi päästä valkoisena makuuhuoneeseen yöpöydäksi :)

    VastaaPoista
  52. Kahdella arvalla mukana! Tuo Tray-pöytä sopii kyllä moneen tyyliin, muta eniten pidän siitä yksinkertaisessa modernissa sisustuksessa. Meille tuo valkoinen passaisi täydellisesti eteiseen, siihen olisi mukava laskea avaimet ja posti.


    //Susanna

    susanna.laine@wippies.fi

    VastaaPoista
  53. Päytä on kovin moderni, mutta silti uskoisin sen sopivan hyvin monenlaiseen sisustukseen. Omassa kodissani sille olisi paikka olohuoneessa sohvan vierellä sivupöytänä ja valkoisena. Yhdellä arvalla osallistun. Hippu

    VastaaPoista
  54. Kahdella arvalla mukana, FB-sivuja peukutettu! Sopisi meille olohuoneeseen tuon jo kaksi vuotta väliaikaisratkaisuna toimineen sohvapöydän tilalle. Ripaus modernia meidän tähän muuten 50-luvun tunnelmaa huokuvaan alkuperäisen lauttalattian ja leveät ikkunalaudat omaavaan avokeittiö-olohuoneeseen. Valkoisen ruokapöydän ja tv-tason jatkeeksi, väriksi valitsisin valkoisen.

    jenny.sibelius@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Kahdella arvalla mukana. Valkoinen Hay sopisi harmaan sohvani sivupöydäksi.

    VastaaPoista
  56. Uskomattoman ihana arvonta! :) Mukana yhdellä arvalla. Meille pöytä sopisi loistavasti olohuoneeseen, sohvan viereen siihen paraatipaikalle. Valkoisen pöydän ottaisin :)
    minuhno at gmail.com

    VastaaPoista
  57. Yhdellä arvalla mukana. Sopisi hyvin olohuoneeseen sohvan viereen. Valkoinen on enemmän mieleeni :)

    kuiskaa@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Mukana kahdella arvalla, ihana arvonta!! Meillä Hay -pöytä kuuluisi uuden valkoisen lipaston innoittamana olohuoneeseen, jossa sohvapöydän asiaa ajaa tällä hetkellä rahi. Siihen rahin viereen se sopisi kuin nakutettu. Hay on klassinen ja simppeli, sopii mielestäni melkein mihin tahansa sisustukseen.

    Valkoinen olisi ehdottomasti meidän väri!

    Elisa / elisankorut@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Hei,

    Kahdella arvalla olen mukana.

    Minusta Tray pöytä on ajaton klassikko, joka on helppo yhdistää lähes minkälaiseen sisustukseen tahansa. Parhaiten se minusta sopii, asuntoon, joka ei ole täyteen ahdattu tavaroista ja jonka tyyli on suhteellisen selkeä niin, että jokainen huonekalu pääsee oikeuksiinsa.

    Itse sijoittaisin pöydän joko olohuoneeseen tai makkariin yöpöydäksi.

    Jos arpa onni suosii, valitsen valkoisen pöydän :)

    saakurkistaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Yhdellä arvalla mukana. Pöytä sopisi hyvin olohuoneeseen sivupöydäksi, jolle olisi hyvä laskea teemuki ja lehdet.

    VastaaPoista
  61. Yhdellä arvalla. Pöytä sopisi loistavasti olohuoneeni uuteen lookkiin joka on simppeli valkoinen look... ja pöytäkin valkoisena! Näen sen jo sohvani vieressä... :D
    maison@luukku.com

    VastaaPoista
  62. Mukana kahdella arvalla :)

    Et uskokaan, kuinka olen haaveillut valkoisesta Traysta! Meillä olisi tarvetta sille makuuhuoneessa, sillä siellä ei juurikaan ole tilaa isommalle laskutilalle. Olisi ihanaa laittaa vaikka kynttilä palamaan kirjaa lueskellessa :)

    VastaaPoista
  63. Yhdellä arvalla olen mukana!

    Tray-pöytä on niin ajattoman kaunis, että sijoittaisin sen mahdollisimman näkyvälle paikalle eli olohuoneeseen, ison, mustavalkoisen kaupunkimaisemataulun alapuolelle. Pöydälle asettelisin kaksi itse maalaamaani turkoosia lasipulloa, joihin tökkäisin pari pientä, valkoista kukkaa.

    Jos voittaisin tämän kauniin pöydän, ottaisin sen mieluusti valkoisena! :)

    kapakkakettu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Osallistun yhdellä arvalla.

    Pöytä sopii mielestäni hyvin monenlaiseen sisustukseen. Esim. sellaiseen, joka yhdistelee yksinkertaista modernia ja rönsyilevämpää maalaisromanttista tyyliä. Omassa kodissani sijoittaisin pöydän mahdollisesti makuuhuoneeseen koru- ja asustepöydäksi :)

    tiia.puhakka at gmail.com

    -Tiia

    VastaaPoista
  65. Ihana arvonta ja yhdellä arvalla mukana! :)
    1.Hay Tray-pöytä on yksinkertaisen muotokielensä vuoksi mielestäni sopiva monenlaiseen sisustukseen ja meillä se päätyisi joko olohuoneeseen tai takkahuoneeseen, prameasti esille tietenkin. :)
    2.Valkoinen. Tietenkin.
    3.Jessica / jessica.aaltonen (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  66. Yhdellä arvalla mukana.

    Jos voittaisin valitsen valkoisen. Sopisi niin täydellisesti uuteen olohuoneeseen :)

    VastaaPoista
  67. Yhdellä arvalla mukana! Mun mielestä pöytä sopii melkein minkälaiseen sisustukseen vaan, parhaiten ehkä kuitenkin moderniin ja minimalistiseen sisustukseen, joko olohuoneeseen sohvapöydäksi tai makuuhuoneeseen yöpöydäksi. Jos arpaonni suosii, niin valitsen mustan pöydän:)

    VastaaPoista
  68. Kahdella arvalla mukana. Valkoisen mielelläni näkisin olohuoneessani. Tray sopii vähäeleisyytensä vuoksi sekä runsaaseen, että niukkaankin sisustukseen.
    tiinak.rautiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Kahdella arvalla mukana.Näkisin erittäin mielelläni valkoisen Trayn olohuoneessani arvoisellaan paikalla.Pöytä sopii vähäeleisyytensä vuoksi hyvin simppeliin, pelkistettyyn sisustukseen, mutta yhtä hyvin myös hiukan romanttisemminkin sisustettuun kotii tuomaan rauhallisuutta.

    tiinak.rautiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Yhdellä arvalla mukana. Mielestäni pöytä on ajaton jonka voi sijoittaa melkein millaisen sisustuksen kanssa vaan. Itse sijoittaisin valkoisen pöydän olohuoneeseemme. Mieskin on antanut siunauksen pöydän suhteen, mutta pöydän oikea hinta on hieman jarrutellut ostopäätöstä.
    moonangel_(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Yhdellä arvalla mukana.

    Tuo pöytä olisi täydellinen valkoisen nahkasohvan kaveriksi sohvapöydäksi :) minusta Hay Tray pöydät ovat ajattomia ja sopivat siksi niin monen sisustuksen kanssa, ei pelkästään korkeakiiltoisen modernin, vaan myös esimerkiksi yhdistellen uutta ja vanhaa. Jos voittaisin, haluaisin valkoisena Hay Trayn pöydän.

    Nimimerkki Bea(laitoin shäköpostiisi yhteystietoni)

    VastaaPoista
  72. Yhdellä arvalla mukaan kisaan.

    Tray-pöytähän on ihan mielettömän monikäyttöinen ja sopii mielestäni monenlaiseen sisustukseen. Näkisin pöydän yhtä hyvin modernissa kuin romanttisemmassakin ympäristössä.

    Vastoin ennakkoajatuksia valitsisin meille valkoisen pöydän.

    VastaaPoista
  73. Yhdellä arvalla mukana! Tray-pöytä on monikäyttöinen ja sopii niin sohvapöydäksi kuin vaikkapa yöpöydäksi.

    Valkoisen Trayn mielelläni kotiuttaisin! :)

    -Piia

    VastaaPoista
  74. Yhdellä arvalla mukana.
    Hay Tray-pöytä valkoisena sopisi hyvin olohuoneeseemme Valantin lähellä-sarjan kalusteiden kanssa. Jos siis voitan, valitsen valkoisen pöydän.
    - Henna (yhteystiedot sähköpostissasi)

    VastaaPoista
  75. Kahdella arvalla mukana, eli tykätty (FB Jelena Nieminen).

    Valitsisin ihanan valkoisen Hay Tray pöydän makuuhuoneeseeni, jossa ei ole tällä hetkellä ainuttakaan pöytää. Pistäisin pöydän päälle kasan kirjoja hienosti sommiteltuna, josta lukemiset olisi helpompi löytää, ja ne tuovat kivaa piristystä sisustukseen!

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa(Vaiks voisin olla vaikka tuhannella, niin ihana on palkinto!)

    Tray sopii mielestäni melko moderniin sisustukseen ja melkein mihin huoneeseen vaan; meillä tulisi olohuoneeseen.
    Valkoinen, kiitos.
    Elma - thlkmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Yhdellä arvalla mukana!

    Valkoinen Tray voisi sopia uudistusta kaipaavaan makkariimme vastapariksi isoäitini vanhalle piirongille tai sitten se voisi olla oiva lisä olohuoneeseemme kiiltävien kaappiemme pariksi.

    VastaaPoista
  78. Yhdellä arvalla mukana. Mietinnässä onkin ollut itselle kotiin Tray-pöytä. Se sopisi mielestäni monenlaiseen sisustukseen ja moneen käyttötarkoitukseen. Ehdottomasti valkoisen haluaisin! hanna.piesanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Kahdella arvalla mukana. Tray pöytä sopii mielestäni parhaiten moderniin sisustukseen. Itse sijoittaisin Tray pöydän olohuoneeseen ison ja möhkälemäisen rahin tilalle, joka siinä tällä hetkellä on ja täyttää tilan. Tray pöydän valitsisin valkoisena.

    katja.tuominen@hotmail.com

    VastaaPoista
  80. Yhdellä mukana.
    Sopii monenlaiseen sisustukseen.
    Itse valitsisin mustan beigen sohvan kaveriksi.

    VastaaPoista
  81. Osallistun yhdellä, Trayn valitsisin mustana, sijoittaisin mustan Madamoiselle kiikkutuolini viereen - näin 51 vuotta vanha ja uusi huippumoderni kohtaisivat sulassa sovussa riitelemättä keskenään, HeidiS

    VastaaPoista
  82. Kahdella arvalla mukana.
    Meillä Tray pääsisi pukuhuoneeseen, johon onkin pöytä vielä etsinnässä. Uskon, että sopisi sinne täydellisesti, mustan Smegin ja String Pocketin kaveriksi. Ja valintani olisi siis musta Tray.

    VastaaPoista
  83. Kahdella arvalla mukana. Olohuoneeseen kunniapaikalle :) Ja mustana kiitos! -Sussu (susanna.m.manninen@gmail.com)

    VastaaPoista
  84. Tykätty on, eli kahdella arvalla mukana! Tray pöytä sopii mihin vaan, eteiseen, yöpöydäksi, olohuoneeseen. Toimii loistavasti myös sarjapöytänä eri kokoja ja värejä yhdistämällä. Itse valitsisin valkoisen yöpöydäksi.

    VastaaPoista
  85. Yhdellä arvalla mukana kiitos. Mustana sen haluaisin ja olohuoneeseen sen sijoittaisin:) nohomewithoutheart@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Kahdella arvalla mukana. Tämä on ehkä kertakaikkisen paras arvonta, mihin olen missään törmännyt. Ottaisin pöydän valkoisena, niin se ajattomamin palvelisi tuuliviirin lailla muuttuvia sisustusinspiraatioitani. Aluksi se pääsisi paraatipaikalle olohuoneeseen valaisimen alle, myöhemmin saattaisi seikkailla myös vierashuoneeseen yöpöydäksi.

    VastaaPoista
  87. Kahdella mukana. Olen viime aikoina huomannut ajattelevani juurikin Tray pöytiä meidän olohuoneeseen. Meiltä puuttuu olohuoneesta pöytä ja sinne sopisi näitä yksi tai useampi. Valkoisen, moderniin siustukseen.

    VastaaPoista
  88. Yhdellä arvalla mukana. Mielelläni ottaisin valkoisen pöydän, aluksi ajattelin sitä olohuoneeseen, joka meillä on moderni ja valkoinen, mutta tarkemmin ajateltuna laittaisinkin ehkä sen valkoisen hirsimökin makuuhuoneeseen yöpöydäksi, muuten rosoisemman sisustuksen pariksi :)
    speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Kahdella arvalla mukana!
    1. Mielestäni Tray sopii moderniin ja skandinaaviseen sisustukseen. Meillä pöytä tulisi olohuoneeseen paraatipaikalle, mutta mielestäni sopii myös makuuhuoneeseen yöpöydiksi, eteiseen laskutasoksi ja työhuoneeseen.
    2. Ottaisin pöydän valkoisena.

    VastaaPoista
  90. Yhdellä mukana, valkoisena olkkariin :)

    VastaaPoista
  91. Yhdellä mukaan. Tämä ihanuus sopii monenlaiseen tyyliin. Itse olen vailla sohvapöytää ja sijoittaisinkin olohuoneeseeni mielelläni valkoisen Trayn.

    VastaaPoista
  92. Yhdellä arvalla mukana!
    Tray-pöytä on haaveena olkkariin mustana, harmaan sohvan ja valkoisen maton (ja seinien pariksi). Kylläpäs tuotti vaikeuksia päättää mustan ja valkoisen välillä :-)

    Emppu

    VastaaPoista
  93. Yhdellä arvalla mukana. Tarvitsisimme makuuhuoneeseen uudet yöpöydät ja valkoiset Tray-pöydät sopisivat sinne kuin nakutettu. Toivottavasti arpaonni suosii :)

    hanna.arvonnat@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Yhdellä arvalla mukana. Arvonta tuli kuin tilauksesta, sillä olen kuukauden verran pitänyt eipäs-juupas taistelua itseni kanssa trayn tilaamisesta. Nyt ei tarvitsisi ainakaan epäröidä! Itse ottaisin valkoisen omaan kotiini, mutta musta tray sopii mielestäni mainiosti vaaleisiin koteihin kontrastia luomaan. Tray sijoittuisi meillä olohuoneeseen sohvapöydäksi tumman seinän viereen :) Pöytä sopii lähes mihin tahansa tarkoitukseen ja uskon, että pysyisi pitkään mukana kodista toiseen, vaikka muutoin sisustus muuttuisikin välillä.
    heini_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Moi kaikki tähän mennessä osallistuneet, loistavia ideoita Tray-pöydän sijoittamisesta omaan sisustukseen! Näistä on saanut jo itsellekin paljon vinkkiä siitä, minne oman pöydän sijoittaisi. Monelle valkoinen pöytä on mieleen mutta myös mustia pöytätoiveita mahtuu mukaan. Muistattehan, että arvonta on käynnissä 2.10. saakka! :)

    Terkkuin J

    VastaaPoista
  96. Kahdella arvalla mukana :) Itsellä valkoinen pöytä menisi makuuhuoneeseen yöpöydäksi. Meillä on sängynpäädyn päällä hiukan laskutilaa kirjoille ja silmälaseille, mutta sängyn viereen on etsinnässä pienet pöydät johon saisi lukuvalon. Valkoinen sopisi ihanasti meidän makuuhuoneeseen muun valkoisen ja kullan sekä beigen sävyjen kanssa.

    VastaaPoista
  97. Yhdellä arvalla mukana. Meillä musta pöytä menisi makkariin yöpöydäksi.

    VastaaPoista
  98. Oh la la, mikä arvonta! Lähden yhdellä arvalla mukaan.

    Hayn Tray-pöytä sopii mielestäni monenlaiseen sisustukseen, mutta erityisesti näen sen mustavalkoisen modernin sisustustyylin huonekaluna. Mutta miksipäs sillä ei voisi tuoda myös kontrastia esimerkiksi romanttiseen sisustustyyliin? Tuo keskikokoinen pöytä menisi meillä mustana ehdottomasti olohuoneeseen, josta uupuu sohvapöytä. Mutta pöytä kävisi myös yöpöydäksi makuuhuoneeseen.

    sara.juntunen (at) luukku.com



    1. Millaisen sisustuksen pariksi ja mihin huoneeseen Hay Tray-pöytä mielestäsi sopisi?
    2. Jos voitat: kumman valitset, musta vai valkoinen Hay Tray?
    3. Jätä nimesi/nimimerkkisi kommenttikenttään sähköpostisi kera. Voit laittaa yhteystietosi myös osoitteeseen omadeco(at)gmail.com tai kirjautuneena lukijana otan sinuun yhteyttä jos arpa osuu kohdallesi.

    VastaaPoista
  99. Musta pöytä olisi nappivalinta olohuoneeseemme. Vaikka sohvamme ovat tummia,on lattia ja seinät vaaleita,tulisi ihanaa särmää. Yhdellä arvalla mukana arvonnassa.
    Ellen eleil@netti.fi

    VastaaPoista
  100. vau, mikä arvonta!
    Tray sopii mielestäni parhaiten skandinaaviseen ja moderniin sisustukseen, mutta miksei sitä voisi taitavasti käyttää myös muunlaisessa sisustuksessa.
    Hienosti sopii eripaikkoihin, mutta meillä sen löytäisi valkoisena olohuoneesta. Kahdella arvalla mukana!
    Marru kotihiirivarvikossa@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Kahdella arvalla mukana! Itse sijoittaisin mustan Hayn Trayn yöpöydäksi makuuhuoneeseen valoa pehmeästi suodattavan lampun kanssa luomaan hotellihuonemaista tunnelmaa. Musta olisi siis oma valintani :)

    VastaaPoista
  102. Peukutetaan facen puolella. Eli kaksi arvaa minulle, kiitos! Valkoinen meille olkkariin tai sitten tulevaan työhuoneeseen, mikä on suunnitteluasteella :)

    VastaaPoista
  103. Meidän punaisen, koiraystävällisen nahkasohvamme parina Hayn Trayn pöytä mustana olisi ihana. Moderniin sisustustyyliin niin sopiva!
    Yhdellä arvalla mukana...

    Ultsi

    VastaaPoista
  104. Tykätty on! Mielstäni valkoinen pöytä sopisi raikastamaan mummola-tyylistä olohuonetta. Pöydälle olisi täydellinen paikka divaanin vieressä iltapäivän teehetkiä varten.

    Mari
    mari.artesaani@gmail.com

    VastaaPoista
  105. Oooo, meille sopis keinutuolin viereen olohuoneeseen tai makkariin yöpöyväksi :) Mutta itteni tuntien se seilaa huoneesta toisseen :) Vaihtelu virkistää :)
    Monenlaiseen sisustukseen kyllä soppii ja eri huoneisiinki.
    Valkosena ottasin :)
    Kahella (2) arvalla, tykätty FB:ssäki.
    Laitan oman s-postiosotteen sulle meilillä :)

    VastaaPoista
  106. Kahdella arvalla mukana ja tämä pöytä, kuin muutkin HAY:n tuotteet on mielestäni niin ihanan simppeleitä ja ajattomia, että menevät lähes mihin sisustukseen vain. Itse taitaisin laittaa tämän mustana makuuhuoneeseen yöpöydäksi, myöhemmin voisi hankkia pariksi vaikka valkoisen :)

    VastaaPoista
  107. Tykätty on! Minun mielestä Hayn Tray pöydät sopivat monenlaiseen sisustukseen, mutta ensimmäisenä näkisin sen mustavalkoisessa modernissa kodissa (kuten meillä on ;) Jos voittaisin niin ottaisin valkoisen pöydän.

    Kahdella arvalla siis mukana! :)

    s-posti:
    ansku_006@hotmail.com

    VastaaPoista
  108. TUo ihana Hayn pöytä sopisi mahtavasti makuuhuoneen yöpöydäksi. Musta Hayn pöytä olisi mukava lisä makuuhuoneeseen Hayn About a chairin seuraksi. Yhdellä arvalla mukana.

    nooraant@mail.student.oulu.fi

    VastaaPoista
  109. Huikea arvonta, huh sentään. Olen kahdella arvalla mukana, Himasta on helppo tykätä.
    Hay Tray päätyisi meillä olohuoneen sohvapöydäksi nykyisen ison ja kömpelön (sekä ihan väärän korkuisen) tilalle.
    Valitsisin Hay Trayn valkoisena, koska olkkarissa ei ole mitään mustaa...
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    VastaaPoista
  110. Huippu arvonta, joten pakko on pakko osallistua ja koska Hima vaikuttaa hyvältä niin on myös tykätty :)
    Hayn tarjotinpöytä on yksinkertainen ja simppeli joten passaa monenlaiseen sisustukseen, tietty parhaiten juuri meille olohuoneeseen nojatuolin viereen valkoisena!

    tiipe80@gmail.com

    VastaaPoista
  111. Heippa! Kahdella mukana. Pöytä sopii minusta moderniin ja skandinaaviseen sisustukseen. Omassa kodissa se sopisi olohuoneeseen sohvapöydäksi tai vaihtoehtoisesti makuuhuoneeseen yöpöydäksi. Myös eteiseen se sopisi esim. avainten laskutasoksi. Vielä en tarkalleen tiedä mihin sen laittaisin kun kotini on vielä niin keskeneräinen muuton jäljiltä, mutta joihinkin noista paikoista :D valitsisin valkoisen pöydän. sannau90@hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Yhdellä arvalla mukana. Hay Tray kävisi meille valkoisena hienosti harmaan sohvan kaveriksi.

    h.jantti@hotmail.com

    VastaaPoista
  113. Voi miten ihana arvonta! Osallistuisin mielelläni kahdella arvalla, mutta valitettavasti en ole Facebookissa. Siispä yhdellä arvalla mukana.

    Meidän kodissamme Tray päätyisi olohuoneeseen sohvan viereen, sillä olemme etsineet siihen näppärää apupöytää, johon saisi laskettua pikkutavaroita. Sitä voisi sitten siirrellä tarpeen mukaan paikasta ja huoneesta toiseen, koska tuolle tulisi varmasti käyttöä myös eteisessä ja työhuoneessa. Värin valinta on vaikea, mutta jos onni potkisi, niin valitsisin varmaankin valkoisen tarjotinpöydän :) Sähköpostiosoitteeni on miimaeia ( ä - t ) gmail piste com.

    VastaaPoista
  114. Olohuoneeseen sivupöydäksi. Yhdellä arvalla mukana. Valitsisin valkoisen.
    -Kirsim-

    VastaaPoista
  115. Olohuoneeseen sivupöydäksi. Valkoisen valitsisin. Yhdellä arvalla mukana.
    -kirsim-

    VastaaPoista
  116. Yhdellä arvalla mukana ihanassa arvonnassa! Mielestäni Hay Tray on niin ajaton, että se sopii kaikenlaisiin sisustuksiin. Itse laittaisin mustan Trayn mediahuoneeseemme sohvapöydäksi :)

    VastaaPoista
  117. Osallistun kahdella arvalla.
    Valitsisin mustan jos voittaisin ja sille löytyisi paikka olohuoneesta. Kummatkin värin ovat sellaisia, että niitä saisi yhdisteltyä monenlaisiin sisustuksiin.
    juuso.raiha(ÄT)gmail.com

    VastaaPoista
  118. Yhdellä arvalla. Valkoisen pöydän sijoittaisin joko yö- tai sohvapöydäksi

    VastaaPoista
  119. Kahdella arvalla mukana ja itse valitsisin Trayn valkoisena. Meille se löytäisi täydellisen paikan lukunurkkauksesta sivupöytänä mukavan nojatuolin, torkkupeiton, kaffekupin ja hyvän kirjan seurana!

    Piritta

    (piritta_p @ hotmail . com)

    VastaaPoista
  120. Kahdella arvalla mukana. Meille sopisi paremmin musta Tray. Olenkin jo pitkään haaveillut sohvapöytä-ryhmää Hayn pikkupöydistä.

    VastaaPoista
  121. Upea arvonta! Mielestäni Hay Tray sopii monenlaiseen sisustustyyliin ja toimii ajattomuutensa vuoksi vuodesta toiseen. Sijoittaisin pöydän olohuoneeseen sivu- tai sohvapöydäksi tai makuuhuoneeseen yöpöydäksi. Ja ehdottomasti ottaisin valkoisen jos voittaisin :)

    whiteandsweet [at] gmail.com

    VastaaPoista
  122. Valkoinen Hay yöpöydäksi, tällä hetkellä sen virkaa toimittaa vanha tuoli. Yhdellä arvalla mukana:) e w e k i n (at) h o t m a i l . c o m

    VastaaPoista
  123. Hay Tray sopii minusta kotiin kuin kotiin. Toimisi meillä sohvapöytänä ja näin pimeän tullen saisi muutaman tuikun seurakseen.
    Valitsisin valkoisen pöydän jos arpaonni suosii. Kahdella arvalla olen mukana.

    sinivarpiola@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Hayn pöydät ovat kyllä ihania! Sopivat minusta moneen tilaan, mutta kyllähän se "klassikko-juttu" taitaa olla olohuoneen sohvapöytänä, sinne itsekin sijoittaisin valkoisen tray-pöydän. :)

    VastaaPoista
  125. Kahdella arvalla mukana! Hay Tray sopii vaikka sellaiseen sisustukseen kuin meillä, muuten valkoiseen olohuoneeseen johon musta Tray tuo mukavaa kontrastia. Jos voitan, valitsen kuitenkin valkoisen Hayn mustan pariksi.

    -Kristiina

    silkkiajasatakielia@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Meille vaalean sisustuksen keskelle silmäteräksi valkoinen tray, olohuoneen sohvapöydäksi nyk. rahin tilalle. Toivottavasti arpaonni suosisi tämän kerran, toteutuisi tämäkin unelma!!! :) yhdellä arvalla mukana
    -Essi

    VastaaPoista
  127. Oi, Traysta olen haaveillut jo pienen ikuisuuden. Se on mielestäni parhaimmillaan sivupöytänä, jolle voi laskea naposteltavat, joita leffailta olohuoneessa vaatii. Itse toivoisin valkoista Trayta kotiimme, jotta se erottuisi olohuoneen tummasta matosta ja lattiasta.

    -Sonja
    sonja.kivela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  128. Kahdella arvalla mukana. Musta Hay Tray saisi kodin meidän tulevasta tv-huoneesta.

    VastaaPoista
  129. Yhdellä arvalla mukana! Valkoinen Hay Tray tulisi meidän "takkahuoneeseen" sohvapöydäksi. Pöytä sopii loistavasti moderniin sisustukseen.

    VastaaPoista
  130. Kahdella arvalla mukana.

    Itse juuri haaveilenkin tästä pienemmästä valkoisesta mallista olohuoneeseemme. Isompi löytyykin jo sohvapöytänä. Tämän pienemmän sijoittaisin seinänviereen ja sen päälle jokin ihana viherkasvi. Sivupöydäksi siis laittaisin.

    Eli meille havittelen valkoista Hay Tray pöytää.

    heidi.aarrekorpi@elisanet.fi

    VastaaPoista
  131. Ihana arvonta, Trayta olen himoinnut jo vuoden päivät. Mukana yhdellä arvalla ja valkoista Hay Tray pöytää lähden tavoittelemaan makuuhuoneen uudeksi yöpöydäksi.

    VastaaPoista
  132. Yhdellä arvalla mukana :) minusta pöytä sopii scandinaaviseen, minimalistiseen tai moderniin sisustukseen. Ottaisin itselle valkoisen pöydän ja laittaisin sen kahden lepotuolin väliin.

    jonnuli86 @ gmail .com

    VastaaPoista
  133. I'm so in, ja vieläpä kahdella arvalla. Lisäksi rypistän molemmat arpalipukkeeni, jos ne vaikka tarttuisivat sitten käteen paremmin. ;D

    Hay Tray tulisi meidän olkkariin sivupöydäksi valaisimelle. Valinta ei ole helppo, mutta mustaan vaihtoehtoon päätyisin tässä tapauksessa.

    VastaaPoista
  134. Tosi kiva arvonta! ja yhdellä mukana. Laittaisin olohuoneeseen sivupöydäksi ja mustana haluaisin (toisen seuraksi). Tuohan sopii monenlaiseen sisustukseen.

    VastaaPoista
  135. Kahdella arvalla mukana! Olen haaveillut valkeasta Hay Traysta jo jonkin aikaa ja sijoittaisin sen (aluksi ainakin) yöpöydäksi. Mielestäni se sopii monenlaiseen kotiin!

    VastaaPoista
  136. Uutta, vanaa ja loft-henkistä. Siihen kaveriksi tää sopisi mainiosti. Valitsisin mustan pöydän omaan asuntooni.

    aliisa.salonen@me.com

    VastaaPoista
  137. Yhdellä mukana. Paha paha! :D Sopisi olohuoneeseen tai sitten yöpyödäksi, valkoisena kiitos :)

    VastaaPoista
  138. Yhdellä arvalla mukana. Mun mielestä Hay Tray sopii yksinkertaisen tyylikkääseen sisustukseen, kuten esimerkiksi meidän "vieras-&rentoiluhuoneeseen" ;) Itse haluaisin sen valkoisena.

    lauraoo-@hotmail.com

    VastaaPoista
  139. Kahdella mukaan! Iso valkoinen jo löytyykin ja sille pariksi voisin ottaa toisen myös olohuoneeseen valkoisena. :)

    VastaaPoista
  140. Kahdella mukana. Tray sopii mihin vaan, esimerkiksi yöpöydäksi tai sivupöydäksi olohuoneeseen tai työskentelytilaan. Meille valitsisin mustan pöydän, joka päätyisi olohuoneeseen toisen Trayn viereen sohvapöydäksi tai sivupöydäksi.

    VastaaPoista
  141. Kahdella arvalla mukana, olohuoneeseen valkoisena!

    marianne.poola@gmail.com

    VastaaPoista
  142. Kahdella arvalla mukana ja valkoisena olohuoneeseen!

    VastaaPoista
  143. Mukana yhdellä ja valkoisena ottaisin olohuoneen sivupöydäksi.

    johannahh@luukku.com

    VastaaPoista
  144. Yhdellä arvalla mukana! Haluaisin pöydän valkoisena ja se sopisi loistavasti olohuoneeseen sohvan viereen kulmapöydäksi...

    VastaaPoista
  145. Yhdellä mukana! Meille passaisi valkoinen olkkariin kahden nojatuolin väliin. Pöytä sopii mielestäni monenlaiseen sisustukseen, eri huoneisiin ja moneen käyttötarkoitukseen. Ei ihme että pöytä on niin haluttu, klassikkoainesta siis!

    VastaaPoista
  146. Yhdellä arvalla mukana! Valkoinen Hay sopisi hienosti uuden talomme yöpöydäksi <3
    Erika.naykki@gmail.com

    VastaaPoista
  147. Kahdella mukana :) Pöytä on ihanan yksinkertaisen tyylikäs, joten se sopisi moneen paikkaan. Meillä se löytyisi valkoisena olkkarista. anne.miettunen@gmail.com

    VastaaPoista
  148. No voi kun voitto osuisi kohdalle, valkoisen ottaisin ja olkkariin sijoittaisin , yhdellä arvalla onneani kokeilen :)

    VastaaPoista
  149. Kahdella arvalla mukana. Hayn tray-pöytä sopii mielestäni moderniin sisustamiseen. Musta ja valoinen väri pöydässä toimivat kummatkin yhtä hyvin, joten niistä on vaikea valita suosikkia. Itse laittaisin pöydän olohuoneen sivupöydäksi. Meille sopisi paremmin valkoinen pöytä, joten valitsisin sen jos arpaonni suosisi minua.

    kristiina_leinonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  150. Kahdella arvalla mukana! Voi kun onni suosisi, niin ihana pöytä on. Se on niin yksinkertaisen tyylikäs, että sopii moneen sisustukseen, joko täysin moderniin tai höystettynä ripauksella vanhaa. Meillä se pääsisi valkoisena olohuoneeseen!

    - Anneh

    VastaaPoista
  151. Kahdella arvalla mukana :) Valitsisin valkoisen pöydän ja paikka olisi ehdottomasti makuuhuone! Toivottavasti arpaonni suosisi kerrankin <3 hansku82@luukku.com

    VastaaPoista
  152. Mustan desing lampun kaveriksi olohuoneeseen, kiitos! :) mustana siis.
    p.s pitkään jo kivaa blogiasi seurannut!
    minnakivioja@hotmail.com

    VastaaPoista
  153. Kahdella arvalla mukana! Hay tray on ollut unelmissa jo monta kuukautta - ja valkoisena tietenkin. Pöytä sopii mielestäni moneen eri tarkoitukseen ja siksi se onkin niin täydellinen :)

    VastaaPoista
  154. Kahdella arvalla mukana :) Pöytä sopii moneenkin eri paikkaan, mutta itse sijoittaisin sen (mustana) tulevan kotimme eteiseen eteispöydäksi seinäpeilin alle.

    http://annsku-moi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  155. Yhdellä arvalla mukana. :) Pöytä on niin simppeli ja ajaton, että sopii moneen tilaan ja tyyliin. Remontoidaan parhaillaan uutta kotia ja parhaiten se sopisi olohuoneeseen sivupöydäksi. Molemmat värit sopii meidän mustavalkoiseen sisustukseen, mutta musta miellyttää silmää enemmän.

    VastaaPoista
  156. Kahdella arvalla mukana.Laittaisin valkoisen Hay trayn musta valkoiseen olohuoneeseeni. taina.paulin@gmail.com

    VastaaPoista
  157. Kaksi arpaa, kiitos :)
    Sopii monenlaiseen sisustukseen ja huoneeseen. Itselläni tämä päätyisi varmaan makkariin. Yöpöydäksi ;) Pelkkä ajatus aamiaisesta vuoteeseen saa hymyn huulille :)
    Valkoinen sopisi kotiini paremmin
    pia1972 at luukku.com

    VastaaPoista
  158. Yhdellä arvalla lähden onnea koittamaan! Ihana pöytä. Kevyt ja moneen sisustukseen sopiva. Tarpeeksi simppelin näköinen ja kivan kokoinen. Valkoisen taitaisin olohuoneeseen valita jos onni suosii. :)

    VastaaPoista
  159. Yhdellä arvalla mukana! Hayn pöytä sopii ajattomaan, pelistettyyn ja nuorekkaaseen sisustukseen. Kotiuttaisin tuollaisen mustana olohuoneemme 60x60 trayn kaveriksi :)

    VastaaPoista
  160. Juuri ollaan muuttamassa ja sohvapöydän tarvisimme olkkariin vaalean sohvan sekä selkeälinjaisen takan kaveriksi. Valkoinen Hay ja kahdella arvalla mukana
    riikka_emilia@hotmail.com

    VastaaPoista
  161. Mukana kahdella arvalla :)
    Hay Trayn parhaimpia puolia on sen monipuolisuus, mutta itse laittaisin sen (valkoisen version) modernin olohuoneen sohvapöydäksi.
    kokkonen.niina at gmail.com

    VastaaPoista
  162. Ehdottomasti osallistumisen arvoinen arvonta. Valkoinen pöytä olisi minulle mieluisampi vaikka mustakin on tosi kaunis. Sijoittaisin pöydän sivupöydäksi olkkariin, jossa muutkin huonekalut ovat vaaleita.

    Emma (emmapakk at gmail.com)

    VastaaPoista
  163. Pöytä on todella monikäyttöinen, mutta itse laittaisin sen kunniapaikalle olohuoneeseen sohvapöydäksi. Se sopisi sinne erinomaisesti siroutensa vuoksi, sillä asuntomme ja erityisesti olohuoneemme on sen verran pieni, että näyttää helposti liian täyteen ahdetulta. Valkoruskeaan sisustukseemme valitsisin valkoisen Hay Trayn. Olen mukana kahdella arvalla, ja sähköpostiosoite on kaaka908@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  164. Hei! Kahdella arvalla mukana. Olen kovasti valkoisen sisustuksen kannalla, mutta tällä kertaa valitsen mustan. Pöytä sopisi loistavasti olohuoneeseen nojatuolin viereen. Siihen voisi mukavasti iltasella laskea viinilasin;)
    Anne (annetammilehto@gmail.com)

    VastaaPoista
  165. Kahden arvan voimin mukaan kisaan. Tyylikäs pöytä, joka sopii niin monenlaisen sisustuksen kaunistukseksi. Moderni, tyylikäs, mutta kuitenkin ajaton. Itse haluaisin valkoisen. :) (henriikkasalo@gmail.com)

    VastaaPoista
  166. Olen ollut jo useamman vuoden vailla yöpöytää ja haaveillut salaa tuosta valkoisesta yksilöstä! Josko nyt onni suosisi ja haave toteutuisi :) yhdellä arvalla mukana. riia.o (at) luukku.com

    VastaaPoista
  167. Mukana kahdella arvalla. Valitsisin valkoisen pöydän, mikäli arpaonni suosisi. Pöytä löytäisi paikkansa olohuoneen sivupöytänä.
    susannavirtanen82@hotmail.com

    VastaaPoista
  168. Kahdella arvalla mukana!

    Pöytä sopii luonnollisesti skandinaaviseen ja minimalistiseen sisustukseen, mutta myös värikkääseen maailmaan tasapainottavaksi elementiksi. Valkoisen pöydän haluaisin olohuoneeseen, mutta löytyisihän sille paikka esim. yöpöytänä, eteisessä laskupöytänä (vrt. ennen puhelinpöytä :)), kylppärissä tasolle voisi laskea tärkeät purkit ja purnukat ja ja ja... Kyllä käyttöä löytyisi!

    Ulla A.

    VastaaPoista
  169. Pakko osallistua, kun just haaveilen uudesta valkoisesta olkkarin pöydästä :) Sisäinen minimalistini olisi huippuinnoissaan tyylikkäästä valkoisesta kappaleesta.

    T. Kaasosi Anna, yhteystiedot sulla varmaan jo onkin ;)

    VastaaPoista
  170. Kahdella arvalla mukana. Meillä pöytä tulisi vanhojen rouheiden huonekalujen kaveriksi :) Mustan ottaisin...

    VastaaPoista
  171. Kahdella arvalla mukana. Parhaiten Tray sopii mielestäni skandinaaviseen pelkistettyyn sisustukseen. Itselleni valitsisin valkoisen yksilön. MuruMuu@gmail.com

    VastaaPoista
  172. Kahdella arvalla mukana! Hiljattain tilasin valkoisen ison Trayn, tämä tulisi sen kaveriksi olohuoneeseen uuteen taloomme. Niin ja mustan ottaisin.. marika.viitaharju@suomi24.fi

    VastaaPoista
  173. Yhdellä arvalla mukana. Ottaisin mielelläni valkoisen pöydän olohuoneeseen sohvan viereen. Pöytä sopii hienosti modernimpaan sisustukseen. Tiina H.

    VastaaPoista
  174. Kahdella arvalla mukana. Mielestäni sopisi hyvin minimalistiseen sisustukseen ja laittaisin olohuoneeseen. Valitsisin itse mustan.
    hautnina (@) gmail.com

    VastaaPoista
  175. Kahdella arvalla mukana.
    Haluaisin tuon mustan tietokonepöytäni vierelle.
    Moderniin ja linjakkaaseen sisustukseen sopiva.
    tlavikka@hotmail.com

    VastaaPoista
  176. Osallistun kahdella arvalla.

    Omaan kotiini laittaisin pöydän olohuoneeseen sohvan viereen laskutasoksi. Omassa sisustuksessa suosin mustavalkoista väritystä ja moderneja selkeälinjaisia huonekaluja. Haluaisin pöydän mustana. *Gleam*

    gleam84(at)gmail.com

    VastaaPoista
  177. Kahdella arvalla mukana!!
    Himan facebooksivuista tykätty =)
    Tray pöytä on ajaton ja mielestäni se sopii moderniin ja skandinaaviseen sisustukseen. Se on monikäyttöinen ja sopii niin olohuoneeseen kuin takkahuoneeseen sivupöydäksi, tai vaikka makuuhuoneeseen yöpöydäksi. Jos onni suosii, meille tulisi ensimmäisenä valkoinen.

    -Katri K.
    (yhteystiedot lähetetty sähköpostilla)

    VastaaPoista
  178. 2 arvalla mukana arvonnassa
    Pöytä sopisi todella hyvin meidän skandinaaviseen sisustukseen ja ehdottomasti valkoisen värisenä sijoittaisin sen meidän eteiseen.
    -Supu-
    suvi.seppanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  179. Mukana yhdellä arvalla! Itse olen himoinnut valkoisena tätä ihanuutta ja meillä se saisi paikkansa joko olkkarista tai makkariin sivupöytänä

    VastaaPoista
  180. Yhdellä arvalla mukana. :)

    Hay sopii mielestäni parhaiten skandinaaviseen yksinkertaiseen sisustustyyliin. Se on niin vähäeleinen, että kyllä se menisi hieman runsampaankin sisustukseen, mutta upeimmin pelkistettyyn. :) Parhaiten sen miellän olohuoneeseen, en ehkä kuitenkaan perinteiseksi kahvipöydäksi (mihin pestiin sellainen tosin meillä tulisi... :D), vaan sohvalle side table:ksi, eli sohvan vierelle, mihin saa vaikka lampun tai laskettua kahvikupin. :)

    Löysin juuri blogisi ja pakko sanoa että vau! :) Upea blogi! :)

    Niin ja jee, sain taas lisää hääpostauksia luettavakseni <3

    VastaaPoista
  181. Makuuhuoneeseen yöpöydäksi valkoisena. Block-valaisin päälle ja Luhdan kori alle ylimääräsille tavaroille.

    VastaaPoista
  182. Yhdellä arvalla mukana. Mielestäni pöytä sopii minimalistiseen ja moderniin sisutukseen. Laittaisin pöydän olohuoneeseen sivupöydäksi tai yöpöydäksi. Valkoinen pöytä sopii omaan sisustukseeni.
    susanna.hakomaki@netikka.fi

    VastaaPoista
  183. Mukana yhdellä arvalla. Yöpöydäksi makuuhuoneeseen. Ja valkoisena:)

    VastaaPoista
  184. Yhdellä arvalla mukana. Upea palkinto!
    Hankala valinta kumman ottaisin.. mutta ehkä kuitenkin kallistuisin valkoiseen.

    Pöytä sopii monenlaiseen sisustukseen, koska sen muoto on niin simppeli, eikä herätä liikaa huomiota. Se ei vie myöskään liikaa huomiota sen päällä olevilta esineiltä, kuten valaisimelta, vaan tuo ne kauniisti esille omalla yksinkertaisella olemuksellaan.
    Kotona laittaisin sen sohvan viereen. Päälle Block-valaisin tai vaikka kastehelmi-tuikkukuppeja. Ja ehkä siihen tulisi laskettua myös teekuppi pimeinä syysiltoina :)

    VastaaPoista
  185. Yhden arvan taktiikalla toivoisin mustan Trayn ilmiintyvän skandinaavisen simppeliin olkkariimme. :) Kauniisti erottuisi edukseen! Terkuin nina, n.takkunen@gmail.com

    VastaaPoista
  186. Monenlaiseen sisustukseen tämä kyllä sopisi! Olohuoneeseen tai keittiöön sijoittaisin luultavasti:) Värivalinta ei ookkaan sitte helppo, mutta sanotaan nyt että musta:) email: t.ansku@luukku.com

    VastaaPoista
  187. Kaksi arpaa, hep! :)

    Omasta mielestäni Tray-pöytä sopii melkein minne vaan; pelkistettyyn sisustukseen uppoaa kuin veitsi voihin, mutta myös runsaamman sisustuksen rauhoittajana toimii varmasti. Koosta riippuen pöydälle saa myös taiteiltua asetelmia oman maun mukaan :)

    Meillä Tray löytäisi helposti paikkansa joko vierashuoneen sivupöytänä, mutta mallailisin sitä myös olohuoneeseen. Jos voitto osuu kohdalle, valkkaisin väriksi valkoisen!

    VastaaPoista
  188. Yksi arpa pelissä ja laittaisin valkoisena olohuoneeseen lounge-tyylisen sisustuksen helmeksi.
    Terveisin Johannasusa
    johannasusa67@gmail.com

    VastaaPoista
  189. Upea arvonta ja ihan pakko osallistua, vaikka näitä kommentteja täällä onkin jo vino pino!
    Kahdella (toivottavasti toinen se onnekas) arvalla mukana.
    Mielestäni Tray-pöytä sopii modernihkoon kotiin, valkoisena olen sitä meille jo pitkään haaveillut. Pöytä sopisi sohvapöydäksi, sivupöydäksi, yöpöydäksi - melkein mihin tahansa huoneeseen!

    allyouneediswhite@hotmail.com

    VastaaPoista
  190. jeee, toivottavasti osuu kohdalle, tuota on kuolattu ja pitkään :D
    Mulla on selvät sävelet että laittaisin sen olkkariin, meillä on olkkarissa valkoista ja tummanruskeaa ja se olis ihan täydellinen sinne! Muutoin tray sopii kyllä niin monenlaiseen sisustukseen :)
    hazelnut-@hotmail.com

    VastaaPoista
  191. Kahdella arvalla mukana. Musta sopisi meille paremmin, mutta kyllähän kumpikin väri käy lähes mihin tahansa. Itse näkisin tämän hyvin toimistossa tai opiskelijapoikani yksiössä, missä neliöitä ei ole paljon ja sisustus pidetty simppelinä. Parhaimmillaan varmaan modernissa kodissa, mutta on niin monikäyttöinen että istuisi romanttiseenkin tyyliin

    t. Arhippa

    arleenace @ gmail.com

    VastaaPoista
  192. Kahdella arvalla mukana. Pöytä sopisi mainiosti Lundioiden sekaan olohuoneeseen, kenties sohvan viereen. Pöydän muotoilussa on sekä modernia, että vanhaa eli istuu mielestä hyvinkin monen näköiseen sisustukseen. Tämä pöytä onkin jo toivelistalla :)

    marika.lantela@gmail.com

    VastaaPoista
  193. Yhdellä arvalla mukana :)
    Valkoinen sopisi paremmin sisustukseeni, mielestäni se sopii minne huoneeseen tahansa. :)
    mevid@outlook.com

    VastaaPoista
  194. Kahdella arvalla mukana, aivan ihana palkinto!

    Laittaisin pöydän olohuoneeseen, luultavasti sohvan viereen. Jos voitto osuu kohdalle, niin värivalinta ehdottomasti valkoinen.

    essi.saarela@hotmail.com

    VastaaPoista
  195. Meille tämä sijoittuis ensi viikolla valmistuvaan pukeutumishuoneeseen se olisi kuin tehty sinne. Väri olisi valkoinen. rea.lohi@kolumbus.fi Yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
  196. Kahdella arvalla. Olohuoneen sohvapöydäksi sopisi musta versio. :)

    VastaaPoista
  197. Kahdella arvalla mukana! Olohuoneen päivityssuunnitelmiin kuuluu juurikin musta Hay Tray. Sopii niin pelkistettyyn, moderniin sisustukseen kuin teollisuushenkiseen, rouhevampaan tyyliin. Jos joskus unelma modernista kesäkodista toteutuu, niin myös sinne, suurten seinänkokoisten maisemaikkunoiden antamaan mäntymetsän tunnelmaankin tuo sopii.

    SatuS (yhteystiedot lähetetty sähköpostilla)

    VastaaPoista
  198. Tykätty! :)

    Meillä olisi hyvin modernin ja pelkistetyn juuri remontoidun keittiömmä sisäänkäynnin yhteydessä juuri Hay Trayn kokoinen tila. Tähän laittaisin tablettini kokatessa (katson sieltä aina reseptit) ja ehkä ihanan tivolimme.

    Valkoinen olisi meidän valintamme ehdottomasti!

    Minna
    minnahenriikka@gmail.com

    VastaaPoista

OmaDeco by J on pieni siivu mielenkiinnon kohteitani, jossa keskitytään sisustamiseen ja asumiseen. Ole hyvä ja jätä puumerkkisi, otan erittäin mielelläni vastaan kommentteja! Paljon kiitosta!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...